logo
lauantai, 22 kesäkuu 2019 10:09

Kun liikunta ei enää olekaan vain hyvä juttu

Hän juoksee. Jalat iskeytyvät maahan. Polviin koskee. Kylkeen pistää. Hän ei välitä, vaan lisää vauhtia. Hengitys kiihtyy. Vieläkin kovempaa. On juostava vieläkin kovempaa! Yhtäkkiä jalat pettävät alta ja hän tömähtää takapuolelleen.
    Sampuri! Juuri, kun alkoi kulkea hyvin!
    Hän on kiukkuinen ja sadattelee mielessään. Hän yrittää nousta ylös, mutta parahtaa kivusta. Vasen pohje on jäykistynyt kivikovaksi. Juoksu ei enää kulje.
    Ainakaan tänään. Ehkä jo huomenna.VIIMEISTÄÄN huomenna.

Liikunta edistää monin tavoin terveyttä. Mutta mitä tapahtuu silloin, kun liikunta ei enää olekaan terveellistä? Mitä tapahtuu, kun liikuntaharjoittelusta tulee elämäntapa, joka vaikuttaa elämänlaatuun ja terveyteen negatiivisesti?

Olet varmasti törmännyt elämäsi aikana sellaiseen ihmiseen, joka suuntaa lenkkipolulle jopa silloin, kun on ”vain vähän kipeä”. Ehkä myös sinä olet joskus tehnyt niin. (Tunnustan; minä ainakin olen.) Urheilija ei tervettä päivää näe. No pain, no gain. Kipu kaunistaa. Vanhat sanonnat kätkevät taakseen kipeän totuuden: joskus liikuntaharrastuskin voi mennä överiksi. Kun liikunta tuntuu värittävän jokaista päivää ja päivän menot suunnitellaan liikunnan ympärille - eikä päinvastoin, voi olla paikallaan arvioida omaa liikuntakäyttäytymistä uudestaan.

Säännöllinen liikuntaharjoittelu toimii usein positiivisena voimavarana, mutta muuttuessaan liikuntariippuvuudeksi harjoittelusta tulee epäterveellinen riippakivi. Liikunnan pakonomainen harrastaminen liittyy moniin syömishäiriöihin, mutta pakonomainen liikunta voi hiipiä elämään myös ilman varsinaista syömishäiriötä. Jos liikuntaa käyttää lääkkeeksi käsittelemättömiin tunteisiin, vaikeaan elämäntilanteeseen tai liian suureen ja pitkäaikaiseen kuormitukseen, liikunta saattaa alkaa vaikuttaa huumeen tavoin: ihminen juoksee turruttavasta annoksesta toiseen, etsii korkeampaa highta ja pehmeämpää pilveä, eikä kestä ajatusta päivästä ilman huumaavaa liikunta-annosta. Todellisuudessa liikunnasta katoaa tällöin vapaaehtoisuuteen pohjautuva aito ilo ja nautinto - ja tilalle tulee pakonomainen ja addiktoitunut tarve harjoitella.

IMG 1596

Milloin liikunta sitten on pakonomaista? Omaa liikuntakäyttäytymistä voi arvioida muutaman kysymyksen avulla:

  • Onko minun PAKKO PÄÄSTÄ liikkumaan joka päivä? Laiminlyönkö/jätänkö muita elämän asioita vähemmälle huomiolle, jotta pääsen liikkumaan tarpeeksi?
  • Suhtaudunko omaan lajiini liian intohimoisesti: ajattelenko vain sen lajin olevan liikuntaa, enkä laske muuta liikkumista (esim. työmatkoja) kokonaisliikuntamääriini? Onko minun esimerkiksi PAKKO päästä tunnin juoksulenkille joka päivä – vai voinko korvata juoksutreenit jollain muulla liikunnalla?
  • Jos joudun jättämään liikuntakerran väliin esimerkiksi sairauden takia, ahdistunko? Entä miten pitempi liikuntatauko mielialaani vaikuttaa? Maltanko antaa vammojen parantua ja kehon toipua, vai suuntaanko liikkumaan jo siinä vaiheessa, kun ”tuntuu jo hieman paremmalta”? Mahdollistanko liikuntaharjoittelun särkylääkkeen avulla?
  • Suunnittelenko elämäni liikunnan ympärille, enkä liikuntaa elämän ympärille?

Muuttuessaan pakonomaiseksi liikunta heikentää elämänlaatua, johtaa ylirasitustilaan sekä altistaa vammoille ja esimerkiksi ahdistuneisuudelle. Toisin sanoen: kun liikuntaharrastus menee överiksi, liikunnan terveyttä edistävät ja näin ollen positiiviset vaikutukset muuttuvat negatiivisiksi ja tervettä elämää vahingoittaviksi seurauksiksi. Pahimmassa tapauksessa liiallinen liikuntaharjoittelu voi johtaa vaarallisiin ja jopa henkeä uhkaaviin tilanteisiin.

Kramppi hellittää muutaman minuutin jälkeen. Hän on uupunut. Hän koskettaa pohjettaan ja irvistää. Sattuu edelleen liikaa. Hän pudistaa päätään ja sulkee silmänsä. Kyyneleet polttavat silmäluomien takana.
    Miksi lihakset pettävät hänet? Miksi keho pettää hänet? Miksi keho ei jaksa?
    Hän tietää, että hänen pitäisi antaa kehollensa lupa levätä, lupa palautua, lupa rentoutua. Lupa olla.
    Päivä ilman liikuntaa. YH! Ajatus on vastenmielinen. Mitä siitäkin tulisi jos hän yhtenä päivänä laiskottelisi? Jos yhtenä päivänä ei juoksisi – edes puolta tuntia? Ei. Ei, ei. Hän ei halua!
    Hän nousee pystyyn. Pohje tuntuu väsyneeltä. Hän siirtää painoa enemmän terveen jalan kannettavaksi. Askel ontuu.
    Huomenna, hän juoksee taas viimeistään huomenna.

Liikunnasta saa nauttia ja liikunta saa auttaa stressinsäätelyssä, mutta se ei saa olla pakokeino käsittelemättömiin tunteisiin tai ajatuksiin. Jos huomaat liikuntaharjoittelun näyttelevän elämässäsi liian suurta roolia, pysähdy hetkeksi. Tunnista sisimmässäsi heräävät tunteet. Kuuntele mieleesi nousevia ajatuksia. Anna tilaa, aikaa ja huomiota. Älä juokse karkuun – kuvaannollisesti tai konkreettisesti. Mitä mielesi haluaa sinulle kertoa?

IMG 1189

Jos liikunta muuttuu pakonomaiseksi, riippuvuudelle on aina jokin alkusyy. On tärkeää tunnistaa ja tiedostaa, mikä tuo alkusyy mahdollisesti on – ja mitkä ovat niitä asioita, jotka toimivat polttoaineena liikuntariippuvuudelle. Joskus, tai usein, taustalla vaikuttavat syyt ja asiat eivät kuitenkaan löydy yksin – tai  mahdollisesti löytyvät, mutta ovat liian suuria ja raskaita kantaa ilman apuvoimia. Tällöin kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen, sillä juuri tällaisia tilanteita varten ammattilaiset ovat olemassa. Liikuntariippuvuuden purkaminen ei nimittäin tarkoita sitä, että vain lopettaa liikkumisen – and that’s it. Usein liikuntariippuvuus pakottaa pysähtymään sekä taustalla vaikuttavien syiden että tulevan liikuntakäyttäytymisen äärelle. Urakka voi tuntua raskaalta, mutta on lopulta palkitsevaa.

Jos tunnistat itsessäsi pakonomaista ja riippuvuutta muistuttavaa liikuntakäyttäytymistä, älä jää yksin. On viisautta tunnistaa, milloin tarvitsee apua - ja vahvuutta lähteä etsimään auttajaa.

liikuntariippuvuus

Saavut kotiin töistä. Päivä oli pitkä ja rasittava. Väsyttää. Uni jäi lyhyeksi. Heräsit liian aikaisin tai menit liian myöhään nukkumaan. Jo kotiovella alkaa ärsyttää. Kuka on jättänyt TAAS kengät keskelle eteistä – ja miksi ihmeessä lapsen kurahousutkin ovat mytyssä lattialla?! Tömistelet vihaisena keittiöön. Puoliso makaa sohvalla ja lukee lehteä. SIIS MITÄ IHMETTÄ SE SIINÄ MAKAA – LAITTAISI EDES NE HOUSUT PAIKALLEEN! Räjähdät. Tiuskit ja huudat, raivot ja sätit. Puolessa välissä raivoamistasi puoliso laittaa kädet korvilleen ja lakkaa kuuntelemasta sinua. Lopputuloksena kaikilla on kurja ilta – eikä kukaan kuullut asiaasi tunnekuohusi takana.

 Vuorovaikutus on tärkeä osa arkea. Joskus, tai toisinaan jopa usein, vuorovaikutuksen keinot jäävät kuitenkin vaillinaisiksi. Asia jää kuulematta, tunne sanoittamatta ja ihminen kohtaamatta. Pahimmillaan seurauksena on kipeä konfliktitilanne, joka voi satuttaa ja haavoittaa syvältä. Kukaan tuskin tietoisesti haluaa satuttaa kipeästi lähimmäisiään, joten miksi niin, kuitenkin, kaikesta huolimatta, tapahtuu?

Vuorovaikutusta voisi verrata puuhun: vuorovaikutuksen juuret ulottuvat laajalle ja maaperä niiden ympärillä koostuu monista tekijöistä. Jo lapsena ihminen oppii tietynlaiset toimintamallit. Esimerkiksi jos lapsuudenperheessä huutaminen on ollut kommunikointikeino, jolla on saanut asiansa perille, ihminen todennäköisesti käyttää tätä keinoa myös myöhemmässä elämässään – ainakin jos ei tietoisesti muuta toimintatapaansa.

Opittujen toimintamallien lisäksi henkilökohtainen elämänhistoria, muiden toimintatavat ja tunnereaktiot luovat pohjan vuorovaikutukselle. Muun muassa elämän kipeät kokemukset ja muiden loukkaava käytös voivat saada yksilön muokkaamaan omaa vuorovaikutustyyliään: ihminen voi esimerkiksi pitää etäisyyttä toisiin ja vaikuttaa vaikeasti lähestyttävältä, koska hänen aiempi vuorovaikutushistoriansa on muovannut hänet sellaiseksi.

Vuorovaikutuspuun lehdet ovat erilaisia vuorovaikutuksen keinoja, joita ihminen omassa vuorovaikutuksessaan viljelee: millaista kieltä yksilö käyttää puhuessaan toisille, miten hän tuo tunteensa näkyviin, miten ottaa toisen ihmisen sanoman vastaan, miten kohtaa, miten kuuntelee, miten ilmaisee omaa asiaansa sanattomasti ja sanallisesti. Ilman tiedostavaa otetta ja oman vuorovaikutuksen tarkkailua puun juuret usein imevät maaperän ainekset suoraan lehtien rakennusaineiksi. Toisin sanoen on ihmisestä itsestään kiinni, siirtyvätkö vuorovaikutusmaaperän ainekset suoraan, ilman suodattimia, puun lehvästöön.

Tietoinen työskentely kopio

Niinpä puun tärkein osa – se, minkä varaan puu rakentuu ja pysyy pystyssä, muodostuu tietoisesta työskentelystä. Kun kiinnität huomiota omiin vuorovaikutustapoihisi tai opettelet uusia vuorovaikutuksen toimintamalleja, tarvitset tietoista työskentelyä. Tietoinen työskentely muodostaa vuorovaikutuspuun rungon – sen, mikä suuntautuu ylös ja yhdistää maaperän ja lehdet toisiinsa. Puun runko on mahdollisuus muokata ja muovata omaa vuorovaikutuskäyttäytymistä.

Jokaisen ihmisen vuorovaikutuspuu on hieman omanlaisensa. Joku on saanut jo lapsuudessa multavan ja hedelmällisen maaperän, jonka avulla on helppoa olla rakentavassa vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Joku toinen tarvitsee enemmän tietoista työskentelyä opetellakseen uusia toimintamalleja vanhojen toimimattomien toimintatapojen tilalle. Onneksi vuorovaikutusta voi aina harjoitella – eikä kukaan tule koskaan tässä(kään) asiassa valmiiksi.

Vuorovaikutuksen tietoinen harjoitteleminen vaatii aikaa, tahtoa ja tietoista työskentelyä. Mutta harjoitteleminen todellakin kannattaa! Harjoitellessasi vuorovaikutusta, voit vaikuttaa positiivisesti ihmissuhteisiisi, tulla paremmin kuulluksi ja kohdatuksi sekä, mikä parasta, vaikuttaa myös toisten ihmisten vuorovaikutustapoihin. Nimittäin se, millaisia vuorovaikutuksen tapoja sinä käytät, heijastuu suoraan toisten ihmisten vuorovaikutustapoihin – ei vain antamasi vuorovaikutusesimerkin avulla, vaan myös luomasi vuorovaikutusmaaperän kautta.

Niinpä niin! Sinun tapasi olla vuorovaikutuksessa on jollekin toiselle osa hänen vuorovaikutuspuunsa maaperää. Siispä, millaista maaperää sinä haluat luoda ympärillesi?

perjantai, 24 toukokuu 2019 09:54

Treenaa lapsen kanssa!

Liikkuisin, mutta kun ruuhkavuodet. Kun ei sitä liikunta-aikaa vain ole! Kaikki vapaa-aika menee jälkikasvun kanssa, eikä tukiverkostoja voi pyytää apuun, ainakaan liikuntahetken takia.

Perusteletko liikkumattomuuttasi jälkikasvun kasvattamisella? Siis toisin sanoen, vieritätkö, viattoman huomaamattomasti, syyn inaktiivisesta elämästä lastesi niskoille?

Jokainen meistä vanhemmista on kai joskus huokaissut turhautuneesti ruuhkavuosikiireiden keskellä, että kyllähän minä, mutta kun nuo lapset. Ihanat ja kamalat lapset, antoisat ja kuluttavat lapset! Mutta oletko tullut ajatelleeksi (tai kokeillut käytännössä), miten lapsista saa myös erittäin hyvää ja ihanaa treeniseuraa? Vieläpä sellaista treeniseuraa, joka jaksaa tsempata eteenpäin silloinkin, kun aikuisen tekisi mieli jo lopettaa ja siirtyä pullakahville.

Lasten kanssa liikkuminen on paitsi yksinkertaista, myös pitkällä tähtäimellä hedelmällistä. Kun lapsi näkee aikuisen liikkuvan säännöllisesti – ja saa jopa osallistua liikkumiseen itsekin, liikunnasta tulee luonnollinen osa lapsen elämää. Aktiivisesta elämäntavasta muotoutuu kenties jopa osa lapsen arvojärjestelmää – sellainen arvo, jolla on suotuisia vaikutuksia lapsen terveydelle myös myöhemmässä elämässä. (Käy lukemassa aiempi blogitekstini aiheesta täältä.)

IMG 1235

Mutta miten ihmeessä lapsen kanssa voi sitten yhdessä liikkua? Ja vielä niin, että siinä samalla tulee liikkuneeksi itsekin?

Vastaus on yksinkertainen: lapsen/lasten kanssa voi tehdä melkein mitä vaan! Jos tykkäät pyörälenkeistä, ota lapsi mukaan lenkille: pienemmät lapset matkustavat mukavasti pyörän taakse kiinnitettävässä perävaunussa, hieman isommat lapset aisalla vanhemman pyörään kiinnitettävän pyörän satulassa ja koululaiset pysyvät vanhemman perässä jo itse polkien. Ja jos tykkäät juosta ja lapsi osaa jo pyöräillä, lähtekää yhdessä lenkille! Jos lapsi ei osaa vielä pyöräillä, hän nauttii varmasti vauhdin hurmasta juoksuvaunujen kyydissä. Ja huutaa KOVEMPAA, KOVEMPAA vauhdin hyytyessä! (Näin ainakin minun lapseni ovat tehneet. Saat siis oman henkilökohtaisen valmentajan lenkeille mukaan – eikä tälle valmentajalle tarvitse edes maksaa mitään!)

Kaikkein antoisinta on kuitenkin lihaskunnon harjoittaminen lasten kanssa. Lapsi on nimittäin mitä mainioin lisäpaino erilaisiin liikkeisiin! Laita lapsi reppuselkään/hartioille, pidä lasta sylissä tai aseta pieni lapsi ergonomiseen kantovälineeseen ja anna mennä! (Tarkista kuitenkin, että liikkuminen on turvallista: älä siis tee liikkeitä, joissa sinun on mahdollista kaatua lapsesi päälle.)

IMG 1284

Jalkakyykyt, askelkyykyt, keskivartalotreeni ja käsitreeni – kaikki nämä onnistuvat mainiosti lapsen kanssa. Samalla pääsette nauttimaan yhteisestä läheisyydestä! Kun annat lapsesi kiipeillä päälläsi tai roikkua selässäsi liikkeiden aikana, vaikutat samalla lapsen kehonkuvan (body image) kehittymiseen: Kun lapsi on lähellä kehoasi ja kosketuksissa kehosi kanssa, lapsi hahmottaa samalla omaa kehoaan ja sen rajoja. Fyysinen läheisyys ja hellä koskettaminen vahvistavat positiivista kehonkuvaa. Lisäksi kehosi liikkeistä aiheutuvat aistiärsykkeet kehittävät lapsen omia motorisia taitoja – vaikka lapsi vain istuisi reppuselässäsi. Jos lapsi lisäksi saa esimerkiksi kiipeillä selässäsi ja hartioillasi, lapsi kehittää muun muassa tasapainoaan ja muita motorisesti tärkeitä taitoja.

Motoristen taitojen ja kehonkuvan lisäksi yhteiset liikuntahetket jättävät jälkensä myös sinun ja lapsesi väliseen kiintymyssuhteeseen. Tämä ei ole mikään pikkujuttu, sillä vanhemman ja lapsen välinen kiintymyssuhde vaikuttaa muun muassa itsetuntoon ja käsityksiin muista ihmisistä sekä siten myös myöhemmin elämässä kehittyviin ihmissuhteisiin. Yhdessä vietetty aika, vuorovaikutus ja läheisyys vahvistavat kiintymyssuhdetta vanhemman ja lapsen välillä. Näin myös yhteinen liikuntahetki toimii kiintymyssuhdetta ruokkivana vuorovaikutustilanteena.

IMG 1283

Siis aika monta hyvää ja perusteltua syytä ottaa lapsi treeniin mukaan! Jos haluat nähdä, miten minulla on tapana treenata lasteni kanssa, klikkaa itsesi Facebook-sivuilleni. Sieltä löydät lyhyen videon aiheesta. (Ja toinen video tulee lähiaikoina!) Mitä vielä odotat? Kokeile treenausta lapsen kanssa – se on sekä hauskaa että monin tavoin hyödyllistä!

keskiviikko, 15 toukokuu 2019 10:46

Kun keho tarvitsee lepoa

Niinpä niin. Maanantai-iltana pidin viimeisen kevätkauden pilatestunnin. Ja kuinka ollakaan, heti seuraavana päivänä se alkoi hiipiä kimppuun. Flunssa. Ei auttanut sinkkisuihkeet, ei saunominen, ei hunajavesi eikä inkivääri. Aivastuksien määrä vain lisääntyi, nenä alkoi vuotaa, lihakset tuntuivat aralta ja lopulta, ruumiinlämpökin alkoi nousta normaalia korkeammaksi. Siispä oli pakko tunnustaa tappio, parkkeerata yhtä lailla niiskuttavat ja kuumeiset lapset telkkarin eteen ja käpertyä viereiseen sohvannurkkaan peiton alle. Jääköön gradun viimeistely ja yrityksen työasiat hetkeksi. Minä otan nyt ihan iisisti.

FB7E538D 7126 4D47 9E99 0A16DDF83B2A

Tavalliset virusperäiset taudit, kuten flunssa, jylläävät valloillaan monta kertaa vuoden aikana. Se, kuinka moni flunssaviruksista lopulta tekee kodin juuri sinun kehoosi, on yksilöllistä. Joku sairastaa yhden flunssan viidessä vuodessa ja joku toinen viisi flunssaa vuoden sisällä. Flunssa pakottaa lepäämään ja keräämään voimia. Mutta kuinka kauan? Joskus voi olla epäselvää, miten pitkään esimerkiksi liikuntaharjoittelussa olisi syytä ottaa huomioon sairastupalaisena vietetty aika. Alta löydät muutamia yleisohjeita flunssan vaikutuksista liikuntaharjoitteluun.

Infektio on aina otettava vakavasti. Terveydenhuollosta saat sairauteen liittyvät tarkat ja yksilölliset ohjeet, jotka on tarkoitettu noudatettavaksi! Tiivistetysti ja yleisellä tasolla voidaan sanoa:

  • Jos sinulla on kuumetta, älä urheile. Parantumisen jälkeen pidä lepopäiviä yhtä monta päivää kuin olit kuumeisena. Tämän jälkeen aloita liikunta kevyesti. Jatka liikuntaa kevyesti yhtä monta päivää kuin olit sairauden takia levossa. Jos siis sinulla oli kuumetta 3 päivää, lepää vielä 3 päivää ja tämän jälkeen liiku kevyesti vähintään 6 päivän ajan. Kevyen liikunnan jälkeen palaa maltillisesti ja hitaasti normaaliin liikuntaharjoittelurytmiisi.
  • Jos sinulla on flunssaan liittyviä yleisoireita (lihaskipuja tai -arkuutta, päänsärkyä, jne.) älä urheile. Pidä parantumisen jälkeen tarpeeksi (kuuntele kehoasi!) lepopäiviä ennen kuin aloitat kevyen liikunnan. Pidä liikuntaharjoittelu kevyenä yhtä kauan kuin jouduit lepäämään sairauden takia.
  • Jos sinusta tuntuu, että flunssa on tuloillaan, eli esimerkiksi nenä vuotaa vähän tai kurkku tuntuu karhealta, kevyt liikunta on vielä sallittua – mutta tarkkaile olotilaasi ja infektion kulkua! Vaihda liikunta lepoon heti, jos olotila pahenee.
  • Jos ainoastaan nenäsi vuotaa, eikä sinulla ole muita oireita, ota vähintään 3 päivää iisisti (kevyt liikunta sallittua). Sen jälkeen voit hitaasti ja maltillisesti palata liikuntaharjoittelusi pariin, jos flunssaoireet ovat parantuneet.
  • Jos kurkkusi on kipeä, lepää. Nielutulehduksen syödyn antibioottikuurin aikana lepää vähintään 7 päivän ajan (tai pitempään, noudata terveydenhuollon ohjeita!).

 Infektion jälkeen kannattaa muistaa, että keho toipuu sairaudesta hitaasti. Viikon kuumeinen infektio näkyy suorituskyvyssä 2-3 kuukauden ajan. Älä siis vaadi itseltäsi ennätyssuorituksia flunssan jälkeen! Liian raju liikunta voi pidentää toipumisaikaa. Tärkeintä on, että kuuntelet kehoasi. Muista myös hakeutua arvioitavaksi terveydenhuoltoon, jos oireet pitkittyvät tai palaavat uudelleen.

Sivu 1 / 5