Loma oli ja meni. Koit ehkä ihanaa yhteistä aikaa perheesi kanssa: kiireettömiä päiviä, yhteisiä retkiä ja yhdessä luotuja muistoja. Ja todennäköisesti koit myös sitä vähemmän ihanaa aikaa: selvitit ristiriitoja, riitelit rakentavasti (ja ehkä myös hieman vähemmän rakentavasti), menetit hermosi ja melkein jopa järkesi. Mitä enemmän yhteistä aikaa, sitä enemmän mahdollisuuksia kolahtaa, kovaäänisesti, yhteen. Ja mitä enemmän kolahtaa yhteen, sitä vaikeampi on jaksaa edes yrittää panostaa omaan vuorovaikutukseen.
Onneksi arki tulee ja pelastaa. Ei ole aikaa riidellä ainakaan niin paljoa. – Vaan meneeköhän se sittenkään niin?
”Ihmisten ongelmat ovat kuin sipuleita – ne muodostavat kerroksia. Vasta kun uloimmat kerrokset on poistettu, on mahdollista päästä käsiksi ydinongelmaan.” Thomas Gordon
Vuorovaikutus ei muutu miksikään, jos sitä ei aktiivisesti pyri muuttamaan. Yhteisen ajan ja siten yhteisen vuorovaikutuksen puute voi pelastaa hetkellisesti, mutta todellisuudessa kyse on vain ongelman siirtämisestä tuonnemmaksi – siis viimeistään sinne seuraavaan yhteiseen lomaan. Vuorovaikutustilanteet parantuvat vain harjoittelemalla ja tietoisella työskentelyllä. Siis toisin sanoen sillä, että edes yrittää petrata omaa vuorovaikutuskäyttäytymistään.
”Aktiivinen kuuntelu auttaa selvittämään uloimman ongelman, jotta lopulta on mahdollista päästä käsiksi todelliseen ongelmaan.” Thomas Gordon
Ei kuitenkaan kannata tavoitella kuuta taivaalta! Pienetkin edistysaskeleet ovat joskus tavattoman suuria harppauksia – ainakin pitemmällä aikavälillä. Niinpä kokosin arjen käynnistämiseen muutamia yksinkertaisia, mutta tehokkaita vuorovaikutuksen täsmätärppejä. Poimi näistä itsellesi sopivimmat, aloita vuorovaikutusharjoittelu – ja ota ensimmäinen askel kohti toimivampaa arkea! (Kurkkaa myös kohta 5, jossa on kuvattu kaksi erilaista vuorovaikutustilannetta.)
- Kuuntele aktiivisesti. Mitä ja mistä keskustelukumppanisi haluaa sinulle kertoa? Ota huomioon, että keskustelun toinen osapuoli ei välttämättä sano heti suoraan sitä, mikä hänen mieltään todellisuudessa painaa. Keskustelukumppani saattaa jopa puhua aivan jostain muusta ja purkaa tunteitaan aivan toiseen asiaan kuin siihen, mikä hänen mieleltään todellisuudessa vie tilaa. Älä takerru sanoihin tai lauseisiin, vaan kuuntele asiaa niiden takana.
- Sanoita tunteita. Tunteiden sanoittaminen yhdistetään helposti lapsiin, mutta todellisuudessa jokainen meistä tarvitsee kohdatuksi ja kuulluksi tulemista – myös tunteiden tasolla. Jos puolisosi esimerkiksi laittaa puhtaita ruoka-astioita paikalleen turhan kovakouraisesti, sanoita hänen tunteitaan sen sijaan, että huomauttaisit astioiden menevän kohta rikki puolison käsittelyssä. Onko puoliso ärtynyt, kyllästynyt, kiukkuinen, stressaantunut, väsynyt, harmistunut? Tunteiden sanoittaminen avaa oven laajemmalle vuorovaikutukselle.
- Käytä minäviestejä. Kun kerrot, miltä asia sinusta tuntuu ja miksi sinusta tuntuu siltä, saat toisen todennäköisemmin kuuntelemaan sinua. Sen sijaan, jos kerrot kuinka ”sinä et koskaan/sinä aina/sinun syytäsi on”, toinen todennäköisesti sulkee korvansa jo heti alkumetreillä – sillä kukapa jaksaisi kuunnella sinäsyytöksiä. Onhan aivan eri asia sanoa ”Minusta tuntuu epäreilulta ja väsyttävältä, kun joudun etsimään likapyykkiä ympäri taloa.” kuin ”Sinä jätät aina likaiset sukkasi keskelle lattiaa! Sinä et koskaan vie pyykkejäsi pyykkikoriin!”.
- Anna aikaa. Toimintatapojen muuttaminen on hidasta. Olet voinut käyttää tiettyä vuorovaikutusmallia vuosia, joten on epärealistista olettaa muutoksen tapahtuvan päivissä. Iloitse pienistä onnistumisista ja ole lempeä itsellesi, jos/kun epäonnistut. Pysyvät muutokset saavutetaan pitkäjänteisellä työllä.
- Käytännön esimerkit:
Näinhän tämä perinteisesti on saattanut mennä -vuorovaikutusesimerkki:
Lapsi kertoo ensimmäisistä koulupäivistään: ”Minä en tykkää koulusta! Opettaja on ihan tyhmä!” Vanhempi: ”Älä puhu noin rumasti!” Lapsi viskaa lelun vihaisesti seinään ja huutaa: ”Se on totta!” Vanhempi: ”Noh, noh, EI saa heitellä tavaroita! Rauhoitu nyt!” Lapsi: ”Tyhmä opettaja! Tyhmä sinä!” Lapsi juoksee pois paikalta.
Tulos: Lapsen tunne ja asia tunteen takana jää kuulematta ja lapsi kohtaamatta.
Kokeile mieluummin tätä –vuorovaikutusesimerkki:
Lapsi kertoo ensimmäisistä koulupäivistään: ”Minä en tykkää koulusta! Opettaja on ihan tyhmä!” Vanhempi: ”Koulu tuntuu sinusta inhottavalta.” Lapsi polkee jalkaa, heittelee tavaroita ja huutaa: ”Ihan tyhmää!” Vanhempi: ”Sinä olet tosi vihainen.” Lapsi ei sano mitään, mutta viskelee edelleen tavaroita. Vanhempi odottaa pienen hetken ja toteaa: ”Minusta tuntuu, että koulussa tapahtui jotain tänään.” Lapsi on hiljaa ja tiuskaisee sitten: ”Minä en osannut!” Vanhempi katsoo lasta ja kysyy: ”Sinusta tuntuu, että sinä et osannut koulussa tänään?” Lapsi kurtistaa kulmiaan ja toteaa vihaisesti: ”Niin! Opettaja sanoi minulle, että se oli väärin!” Lapsi nielaisee ja sanoo nopeasti: ”Ja muut nauroivat!” Vanhempi silittää lapsen kättä ja sanoo: ”Sinusta tuntui inhottavalta, kun muut nauroivat.” Lapsi nyökkää ja kuiskaa pienellä äänellä: ”Niin.” Vanhempi jatkaa silittämistä ja toteaa lempeästi: ”Sinulle tuli paha mieli.” Lapsen alahuuli alkaa väristä ja silmät täyttyvät kyynelistä: ”Niin tuli. Rupesi itkettämään.” Vanhempi: ”Voi kulta. Sinusta tuntui tosi pahalta, kun yritit ja meni pieleen ja sitten kaikki vielä nauroivat. Vaikka yritit parhaasi.” Lapsi nyökyttelee ja alkaa itkeä. Vanhempi ottaa lapsen syliin ja lohduttaa.
Tulos: Vanhempi kuuli asian ja taustalla painavan todellisen tunteen lapsen sanojen ja tunnekuohun takana. Lapsen ydintunne ja ydinasia tuli jaetuksi ja lapsi lohdutetuksi ja kohdatuksi.
(Tässä esimerkissä on kuvattu vanhempi-lapsi –tilannetta, mutta samat perusperiaatteet pätevät myös aikuisten välisessä vuorovaikutuksessa.)
P.S. Jos haluat pureutua vuorovaikutuksen saloihin syvällisemmin, suosittelen lukemaan esimerkiksi Thomas Gordonin kirjan Toimiva perhe (vanhempi painos nimellä Viisaat vanhemmat).
Täältä löydät kirjasta tehdyn referaatin: http://kiintymysvanhemmuus.fi/wp-content/uploads/2016/09/thomas-gordon-toimiva-perhe1.pdf
