logo
lauantai, 22 kesäkuu 2019 10:09

Kun liikunta ei enää olekaan vain hyvä juttu

Hän juoksee. Jalat iskeytyvät maahan. Polviin koskee. Kylkeen pistää. Hän ei välitä, vaan lisää vauhtia. Hengitys kiihtyy. Vieläkin kovempaa. On juostava vieläkin kovempaa! Yhtäkkiä jalat pettävät alta ja hän tömähtää takapuolelleen.
    Sampuri! Juuri, kun alkoi kulkea hyvin!
    Hän on kiukkuinen ja sadattelee mielessään. Hän yrittää nousta ylös, mutta parahtaa kivusta. Vasen pohje on jäykistynyt kivikovaksi. Juoksu ei enää kulje.
    Ainakaan tänään. Ehkä jo huomenna.VIIMEISTÄÄN huomenna.

Liikunta edistää monin tavoin terveyttä. Mutta mitä tapahtuu silloin, kun liikunta ei enää olekaan terveellistä? Mitä tapahtuu, kun liikuntaharjoittelusta tulee elämäntapa, joka vaikuttaa elämänlaatuun ja terveyteen negatiivisesti?

Olet varmasti törmännyt elämäsi aikana sellaiseen ihmiseen, joka suuntaa lenkkipolulle jopa silloin, kun on ”vain vähän kipeä”. Ehkä myös sinä olet joskus tehnyt niin. (Tunnustan; minä ainakin olen.) Urheilija ei tervettä päivää näe. No pain, no gain. Kipu kaunistaa. Vanhat sanonnat kätkevät taakseen kipeän totuuden: joskus liikuntaharrastuskin voi mennä överiksi. Kun liikunta tuntuu värittävän jokaista päivää ja päivän menot suunnitellaan liikunnan ympärille - eikä päinvastoin, voi olla paikallaan arvioida omaa liikuntakäyttäytymistä uudestaan.

Säännöllinen liikuntaharjoittelu toimii usein positiivisena voimavarana, mutta muuttuessaan liikuntariippuvuudeksi harjoittelusta tulee epäterveellinen riippakivi. Liikunnan pakonomainen harrastaminen liittyy moniin syömishäiriöihin, mutta pakonomainen liikunta voi hiipiä elämään myös ilman varsinaista syömishäiriötä. Jos liikuntaa käyttää lääkkeeksi käsittelemättömiin tunteisiin, vaikeaan elämäntilanteeseen tai liian suureen ja pitkäaikaiseen kuormitukseen, liikunta saattaa alkaa vaikuttaa huumeen tavoin: ihminen juoksee turruttavasta annoksesta toiseen, etsii korkeampaa highta ja pehmeämpää pilveä, eikä kestä ajatusta päivästä ilman huumaavaa liikunta-annosta. Todellisuudessa liikunnasta katoaa tällöin vapaaehtoisuuteen pohjautuva aito ilo ja nautinto - ja tilalle tulee pakonomainen ja addiktoitunut tarve harjoitella.

IMG 1596

Milloin liikunta sitten on pakonomaista? Omaa liikuntakäyttäytymistä voi arvioida muutaman kysymyksen avulla:

  • Onko minun PAKKO PÄÄSTÄ liikkumaan joka päivä? Laiminlyönkö/jätänkö muita elämän asioita vähemmälle huomiolle, jotta pääsen liikkumaan tarpeeksi?
  • Suhtaudunko omaan lajiini liian intohimoisesti: ajattelenko vain sen lajin olevan liikuntaa, enkä laske muuta liikkumista (esim. työmatkoja) kokonaisliikuntamääriini? Onko minun esimerkiksi PAKKO päästä tunnin juoksulenkille joka päivä – vai voinko korvata juoksutreenit jollain muulla liikunnalla?
  • Jos joudun jättämään liikuntakerran väliin esimerkiksi sairauden takia, ahdistunko? Entä miten pitempi liikuntatauko mielialaani vaikuttaa? Maltanko antaa vammojen parantua ja kehon toipua, vai suuntaanko liikkumaan jo siinä vaiheessa, kun ”tuntuu jo hieman paremmalta”? Mahdollistanko liikuntaharjoittelun särkylääkkeen avulla?
  • Suunnittelenko elämäni liikunnan ympärille, enkä liikuntaa elämän ympärille?

Muuttuessaan pakonomaiseksi liikunta heikentää elämänlaatua, johtaa ylirasitustilaan sekä altistaa vammoille ja esimerkiksi ahdistuneisuudelle. Toisin sanoen: kun liikuntaharrastus menee överiksi, liikunnan terveyttä edistävät ja näin ollen positiiviset vaikutukset muuttuvat negatiivisiksi ja tervettä elämää vahingoittaviksi seurauksiksi. Pahimmassa tapauksessa liiallinen liikuntaharjoittelu voi johtaa vaarallisiin ja jopa henkeä uhkaaviin tilanteisiin.

Kramppi hellittää muutaman minuutin jälkeen. Hän on uupunut. Hän koskettaa pohjettaan ja irvistää. Sattuu edelleen liikaa. Hän pudistaa päätään ja sulkee silmänsä. Kyyneleet polttavat silmäluomien takana.
    Miksi lihakset pettävät hänet? Miksi keho pettää hänet? Miksi keho ei jaksa?
    Hän tietää, että hänen pitäisi antaa kehollensa lupa levätä, lupa palautua, lupa rentoutua. Lupa olla.
    Päivä ilman liikuntaa. YH! Ajatus on vastenmielinen. Mitä siitäkin tulisi jos hän yhtenä päivänä laiskottelisi? Jos yhtenä päivänä ei juoksisi – edes puolta tuntia? Ei. Ei, ei. Hän ei halua!
    Hän nousee pystyyn. Pohje tuntuu väsyneeltä. Hän siirtää painoa enemmän terveen jalan kannettavaksi. Askel ontuu.
    Huomenna, hän juoksee taas viimeistään huomenna.

Liikunnasta saa nauttia ja liikunta saa auttaa stressinsäätelyssä, mutta se ei saa olla pakokeino käsittelemättömiin tunteisiin tai ajatuksiin. Jos huomaat liikuntaharjoittelun näyttelevän elämässäsi liian suurta roolia, pysähdy hetkeksi. Tunnista sisimmässäsi heräävät tunteet. Kuuntele mieleesi nousevia ajatuksia. Anna tilaa, aikaa ja huomiota. Älä juokse karkuun – kuvaannollisesti tai konkreettisesti. Mitä mielesi haluaa sinulle kertoa?

IMG 1189

Jos liikunta muuttuu pakonomaiseksi, riippuvuudelle on aina jokin alkusyy. On tärkeää tunnistaa ja tiedostaa, mikä tuo alkusyy mahdollisesti on – ja mitkä ovat niitä asioita, jotka toimivat polttoaineena liikuntariippuvuudelle. Joskus, tai usein, taustalla vaikuttavat syyt ja asiat eivät kuitenkaan löydy yksin – tai  mahdollisesti löytyvät, mutta ovat liian suuria ja raskaita kantaa ilman apuvoimia. Tällöin kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen, sillä juuri tällaisia tilanteita varten ammattilaiset ovat olemassa. Liikuntariippuvuuden purkaminen ei nimittäin tarkoita sitä, että vain lopettaa liikkumisen – and that’s it. Usein liikuntariippuvuus pakottaa pysähtymään sekä taustalla vaikuttavien syiden että tulevan liikuntakäyttäytymisen äärelle. Urakka voi tuntua raskaalta, mutta on lopulta palkitsevaa.

Jos tunnistat itsessäsi pakonomaista ja riippuvuutta muistuttavaa liikuntakäyttäytymistä, älä jää yksin. On viisautta tunnistaa, milloin tarvitsee apua - ja vahvuutta lähteä etsimään auttajaa.

liikuntariippuvuus

Published in Blogikirjoitus