Kun olin 12-vuotias, aloin säännöllisesti käymään kuntosalilla. Vanhemmat sisarukseni olivat ahkeria kuntosalin käyttäjiä ja muistan olleeni kuntosalilla mukana, paremman lastenhoitopaikan puutteessa, jo alle kouluikäisenä. Noin kymmenen vuoden ajan kävin kuntosalilla keskimäärin 4-5 kertaa viikossa - kunnes en sitten enää käynytkään.

Voimaharjoittelu on suosittu liikuntamuoto – vuodesta toiseen. Voimaharjoittelu sisältyy, eri muodoissaan, myös nykyisiin liikuntasuosituksiin. Voimaharjoittelua voi harrastaa erilaisissa paikoissa, joista kuntosali on ehkä klassisin esimerkki. Mutta tarvitseeko keho voimaharjoittelua? Miksi voimaharjoittelua pitäisi harrastaa – vai pitäisikö?

Voimaharjoittelu kannattaa, sillä voimaharjoittelulla on useita suotuisia vaikutuksia terveyteen.

Lähes itsestään selvää on, että voimaharjoittelu lisää voimaa ja lihasmassaa. Tämä puolestaan edistää suorituskykyä muissa liikuntalajeissa ja parantaa toimintakykyä esimerkiksi erilaisissa arjen askareissa (esim. reisilihasten kunto on yksi tärkeimmistä toimintakyvyn ylläpitäjistä ikääntyessä!). Lisäksi suuremmasta lihasmassasta on hyötyä erilaisissa poikkeuksellisissa tilanteissa (lihasmassa mm. suojelee tilanteessa, jossa kehon paino putoaa esimerkiksi sairauden takia rajusti). Oikein ja järkevästi toteutettu voimaharjoittelu myös ehkäisee erilaisten vammojen syntymistä ja tukee tuki- ja liikuntaelimistön kuntoa.

Voimaharjoittelu kannattaa, kunhan se toteutetaan oikein ja järkevästi.

Ei ole yhdentekevää, miten voimaharjoittelua harrastaa. Valitettavan monesti voimaharjoittelun suotuisat vaikutukset voivat kärsiä siitä, että voimaharjoittelun toteutuksessa olisi parantamisen varaa. Moni tulee kuntosalille tekemään erilaisia lihaskuntoliikkeitä kuntosalilaitteissa, eikä koske vapaisiin painoihin, painolevyihin tai levytankoihin sormenpäällänsäkään. On toki tilanteita, joissa kuntosalilaitteet ovat turvallisin vaihtoehto – ja parempi kuntosalilaitteet kuin ei voimaharjoittelua ollenkaan, mutta on myös tilanteita, joissa näin ei ole. Vai kannattaako sinun mielestäsi, kahdeksan tunnin töissä istumisen lisäksi, tulla myös kuntosalille istumaan kuntosalilaitteisiin? 

Voimaharjoittelu kannattaa, jos se edistää kehon kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Ensimmäisen kymmenen vuoden ajan minun voimaharjoittelutoteutukseni oli ontuva. Olisin voinut treenata paremmin – ja säästyä monelta vaivalta myöhemmin. Kun löysin kehonhallintaharjoittelun ja kehotietoisuuteni kasvoi, ymmärsin, että olin voimaharjoittelulla vahvistanut kehoni virheasentoja ja vain pahentanut tilannettani entisestään. Jotkin lihasryhmäni olivat todella dominoivia, jotkin täysin passiivisia ja tämä näkyi muun muassa ryhdissäni ja kehonhallinnassani. Minun oli luovuttava voimaharjoittelusta – hetkeksi, jotta pystyin keskittymään kehoni linjauksen ja lihastasapainon parantamiseen. Nyt tiedän paremmin ja treenaan paremmin – myös voimaharjoittelun kohdalla.

Voimaharjoittelu kiinnostaa, mutta et oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle? Tässä muutama ohjenuora voimaharjoitteluun:

• Huolehdi kehon hyvästä linjauksesta ja kehonhallinnasta! Jos vain ”teet” ja ”suoritat” liikkeitä ilman, että ajattelet mitä ja miten ”teet” ja ”suoritat”, jokin menee todennäköisesti pieleen. Hahmota kehosi suunnat ja linjat. Harjoittele liikkeitä ja liikeratoja ensin mahdollisimman pienillä painoilla, mieluiten jopa pelkällä kehonpainolla, ja lisää painoja, vasta kun hallitset liikkeen kokonaan. Kuuntele kehoasi!
• Älä vain istu kuntosalilaitteissa! Esimerkiksi ristitalja on erinomainen laite mitä erilaisimpien lihasryhmien harjoittamiseen ilman istumista.
• Ota käyttöösi vapaat painot, painolevyt ja painotangot! Jos et tiedä, mitä tai miten niillä pitäisi treenata, kysy apua!
• Keskity voimaharjoittelukerralla voimaharjoitteluun ja pidä alku- ja loppuverryttelyt maltillisina. Kestävyysliikunta kannattaa ajoittaa täysin eri päivälle kuin voimaharjoittelu.
• Muista monipuolisuus! Voimaharjoittelu yksinään ei riitä. Muista myös kestävyysliikunta, liikkuvuusharjoittelu ja kehonhallintaharjoittelu!

…kuuntele itseäsi, ole rohkea ja astu omannäköiseesi elämään.

Elämä tuo aika ajoin eteen tilanteita, joissa joutuu valitsemaan oman elämänsä suuntaa. Jatkanko niin kuin ennenkin - kävelen samaa tietä, ohitan samat tutut maisemat, kierrän saman kiven ympäri ja palaan samaa tietä takaisin, uudestaan ja uudestaan? Vai suuntaanko uuteen - otan askeleen sivukujalle, heittäydyn täysin uusien maisemien varaan ja raivaan tieni ennalta tuntemattomien esteiden yli, enkä kenties koskaan enää palaa takaisin?

Be yourself – everyone else is already taken. – Oscar Wilde

Oman itsensä ja omannäköisensä elämän löytäminen on elämän mittainen prosessi. Polku, jolle astuit 10 vuotta sitten, ei välttämättä enää tunnu omalta tai edes toimivalta. Esimerkiksi ammatillinen identiteettisi voi olla nuukahtanut tai henkilökohtainen elämäsi voi tarvita kipeää kasvunaaltoa. Kun omassa elämässä alkaa hiertää jokin, voi olla paikallaan hetkeksi pysähtyä ja puntaroida omaa tilannetta. Millainen sinä haluat juuri tänään, tässä elämäntilanteessa olla? Millainen haluat olla huomenna – entä vuoden päästä? Millaisia ratkaisuja haluat tehdä ja millaista arkea haluat elää?

Joskus omaa elämää voi olla todella vaikea katsoa hieman etäämpää, arvioiden ja pohtien. Oma identiteetti voi olla rakentunut monien vuosien ajan tiettyjen valintojen tai tavoitteiden varaan. Hetkellinen syväsukellus omaan itseen voi paljastaa, etteivät nuo samat valinnat tai tavoitteet enää tunnu tärkeiltä tässä elämäntilanteessa. Samalla voi kuitenkin tuntua todella vaikealta astua pois valitusta suunnasta, sillä tutun polun kulkeminen on houkuttelevan turvallinen vaihtoehto. Kaikkein vaikeinta on olla omalle itselleen rehellinen.

Even if I knew that tomorrow the world would go to pieces, I would still plant my apple tree. – Martin Luther

Kun elämä on urautunut kulkemaan samaa tietä eteenpäin, voi tuntua lähes mahdottomalta tehdä arkeen suuria, tai edes pieniä, muutoksia. Pelko täyttää mielen. Entä jos valitsen uuden ja tuntemattoman ja epäonnistun? Entä jos kaikesta huolimatta huomaankin kaipaavani vanhaan? Entä jos eksyn, enkä enää tiedä, missä olen tai kuka olen?

Uuden polun valitseminen vaatii rohkeutta – ja toisinaan jopa uhkarohkeutta. Mutta ennen kaikkea se vaatii luottamusta elämään ja tulevaisuuteen. Siihen, että elämä kantaa ja kannattelee – silloinkin, jos valittu polku johtaa loputtomalta tuntuvaan umpikujaan ja saa kyseenalaistamaan aiemmin tekemäsi valinnat.

Maybe you are searching among the branches, for what only appears in the roots. – Rumi

Elämä kantaa ja kannattelee. Umpikujasta löytyy uudet keinot jatkaa matkaa. Tulee uusia polkuja ja uusia sivuaskelia. Uusia päätöksiä ja uusia valintoja. Jokainen ottamasi askel ja kulkemasi polku on kuitenkin sinun omasi – osa sinunnäköistäsi elämää.

Kehonhallintaharjoittelu ja erilaisten liikuntatekniikoiden hiominen ei ole helppoa. Toisinaan olisi paljon helpompaa vain lähteä lenkille ja iskeä jalkaa toisen eteen asiaa sen kummemmin miettimättä. Pitemmän päälle huonossa asennossa liikkuminen tai liian suurella intensiteetillä treenaaminen kuitenkin altistaa erilaisille kiputiloille ja rasitusvammoille – tai pahimmillaan tappaa liikuntainnon heti alkuunsa.

Jos nykyihminen eläisi toisenlaisessa ympäristössä ja omin jaloin liikkuminen olisi meille luontainen ja ainoa keino hankkia ravintoa tai olla kontaktissa toisiin ihmisiin - siis toisin sanoen elää ja selviytyä, liikuntaharjoittelun määrään tai laatuun ei tarvitsisi kiinnittää huomiota. Tällaisessa todellisuudessa keho saisi riittävästi kuormitusta, ärsykkeitä ja liikettä ollakseen luonnostaan toiminnallinen ja hyvinvoiva kokonaisuus. Mutta koska länsimainen ihminen viettää nykyään suuren osan ajastaan istuen ja liikkuu paikasta A paikkaan B usein jollain muulla kuin omalla lihasvoimallaan, kehon kaipaamat ärsykkeet jäävät vaillinaisiksi. Keho mukautuu ja muokkautuu kuormituksen - tai sen puutteen, perusteella.

Kun liikkumatonta kehoa alkaa jälleen, pitkästä aikaa, liikuttaa, on välttämätöntä kiinnittää huomiota liikuntaharjoittelun peruselementteihin. Tämä voi olla yllättävän hankalaa, sillä ei ole olemassa mitään yleispätevää sääntöä sille, mikä tuntivauhti on vasta-alkajalle sopiva tai kuinka monta kierrosta urheilukenttää on yhdellä kertaa kierrettävä, jotta seuraavassa kuntotestissä saa erinomaisen arvosanan. Meillä jokaisella on oma, ainutlaatuinen ja yksilöllinen lähtötilanteemme, joten myös harjoitteet vaikuttavat meissä yksilöllisesti. Naapurin liikuntaresepti on varmasti juuri naapurille oivallinen ja soveltuva, mutta omassa käytössä samainen resepti saattaisi osoittautua ihan huonoksi.

Enkö mä nyt vaan voisi ruveta tekemään? Siis heti vaan menoksi ja TÄYSII  eteenpäin?

Voit toki ruveta liikkumaan heti, kun liikuntainnostus on sinut löytänyt. Ja superhienoa, jos löydät heti kättelyssä itsellesi sopivan liikuntalajin ja tavan liikkua! Voi kuitenkin olla, että täysiä treenaaminen alkaa jossain vaiheessa tympiä – tai sitten viimeistään jonkin ajan päästä kroppa sanoo RITSRÄTSPOKS, LEPOA KIITOS! Suosittelen siis ennemmin etenemään maltillisesti ja viisaasti sekä panostamaan tekniikan kehittämiseen ja perustan luomiseen. Hommaa helpottaa huomattavasti, jos sinulla on joku, jonka kanssa voit tehdä yhteistyötä oman liikunnallisuutesi löytämisessä ja hiomisessa.

Yksilöllisen valmennuksen ja ohjauksen avulla ymmärrät, miksi teet ja mitä teet. Tämä luo perustan kehittymiselle ja toiminnalliselle tulevaisuudelle. Kun sisäistät, esimerkiksi, miksi lantion sivuttaissuuntainen tuki on kävellessä tärkeää tai miksi juoksulenkkien pituutta ja vauhtia on hyvä edes joskus vaihdella, liikunnasta tulee mielekästä – ja kehoystävällistä. Siis toisin sanoen sellaista, joka kantaa ja kannattelee arkeasi vielä vuosien päästä. Silloin jumppamatolle, lenkkipolulle tai kuntosalille tulee lähteneeksi aina uudestaan ja uudestaan, ja vieläpä mielellään ja iloiten.

P.S. Kun valitset ohjaajaa ja valmentajaa, ole tarkkana! Erilaiset personal trainerit, hyvinvointivalmentajat ja liikuntaneuvojat aktivoituvat syksyn tullen markkinoinnissaan. Liikunta-ala on tällä hetkellä villi ja vapaa, ja esimerkiksi personal trainereiden koulutustaustoissa on suuria eroja. Valitse viisaasti! Kysy suosituksia tutuilta ja perehdy valmentajan koulutustaustaan. Hyvään ammattietiikkaan kuuluu kertoa, missä on oppinsa ja koulutuksensa saanut sekä mikä on omaa erityisosaamisaluetta – ja mikä puolestaan ei ole.

Loma oli ja meni. Koit ehkä ihanaa yhteistä aikaa perheesi kanssa: kiireettömiä päiviä, yhteisiä retkiä ja yhdessä luotuja muistoja. Ja todennäköisesti koit myös sitä vähemmän ihanaa aikaa: selvitit ristiriitoja, riitelit rakentavasti (ja ehkä myös hieman vähemmän rakentavasti), menetit hermosi ja melkein jopa järkesi. Mitä enemmän yhteistä aikaa, sitä enemmän mahdollisuuksia kolahtaa, kovaäänisesti, yhteen. Ja mitä enemmän kolahtaa yhteen, sitä vaikeampi on jaksaa edes yrittää panostaa omaan vuorovaikutukseen.

Onneksi arki tulee ja pelastaa. Ei ole aikaa riidellä ainakaan niin paljoa. – Vaan meneeköhän se sittenkään niin?

”Ihmisten ongelmat ovat kuin sipuleita – ne muodostavat kerroksia. Vasta kun uloimmat kerrokset on poistettu, on mahdollista päästä käsiksi ydinongelmaan.” Thomas Gordon

Vuorovaikutus ei muutu miksikään, jos sitä ei aktiivisesti pyri muuttamaan. Yhteisen ajan ja siten yhteisen vuorovaikutuksen puute voi pelastaa hetkellisesti, mutta todellisuudessa kyse on vain ongelman siirtämisestä tuonnemmaksi – siis viimeistään sinne seuraavaan yhteiseen lomaan. Vuorovaikutustilanteet parantuvat vain harjoittelemalla ja tietoisella työskentelyllä. Siis toisin sanoen sillä, että edes yrittää petrata omaa vuorovaikutuskäyttäytymistään.

”Aktiivinen kuuntelu auttaa selvittämään uloimman ongelman, jotta lopulta on mahdollista päästä käsiksi todelliseen ongelmaan.”  Thomas Gordon

Ei kuitenkaan kannata tavoitella kuuta taivaalta! Pienetkin edistysaskeleet ovat joskus tavattoman suuria harppauksia – ainakin pitemmällä aikavälillä. Niinpä kokosin arjen käynnistämiseen muutamia yksinkertaisia, mutta tehokkaita vuorovaikutuksen täsmätärppejä. Poimi näistä itsellesi sopivimmat, aloita vuorovaikutusharjoittelu – ja ota ensimmäinen askel kohti toimivampaa arkea! (Kurkkaa myös kohta 5, jossa on kuvattu kaksi erilaista vuorovaikutustilannetta.)

1. Kuuntele aktiivisesti. Mitä ja mistä keskustelukumppanisi haluaa sinulle kertoa? Ota huomioon, että keskustelun toinen osapuoli ei välttämättä sano heti suoraan sitä, mikä hänen mieltään todellisuudessa painaa.  Keskustelukumppani saattaa jopa puhua aivan jostain muusta ja purkaa tunteitaan aivan toiseen asiaan kuin siihen, mikä hänen mieleltään todellisuudessa vie tilaa. Älä takerru sanoihin tai lauseisiin, vaan kuuntele asiaa niiden takana.

2. Sanoita tunteita. Tunteiden sanoittaminen yhdistetään helposti lapsiin, mutta todellisuudessa jokainen meistä tarvitsee kohdatuksi ja kuulluksi tulemista – myös tunteiden tasolla. Jos puolisosi esimerkiksi laittaa puhtaita ruoka-astioita paikalleen turhan kovakouraisesti, sanoita hänen tunteitaan sen sijaan, että huomauttaisit astioiden menevän kohta rikki puolison käsittelyssä. Onko puoliso ärtynyt, kyllästynyt, kiukkuinen, stressaantunut, väsynyt, harmistunut? Tunteiden sanoittaminen avaa oven laajemmalle vuorovaikutukselle.

3. Käytä minäviestejä. Kun kerrot, miltä asia sinusta tuntuu ja miksi sinusta tuntuu siltä, saat toisen todennäköisemmin kuuntelemaan sinua. Sen sijaan, jos kerrot kuinka ”sinä et koskaan/sinä aina/sinun syytäsi on”, toinen todennäköisesti sulkee korvansa jo heti alkumetreillä – sillä kukapa jaksaisi kuunnella sinäsyytöksiä. Onhan aivan eri asia sanoa ”Minusta tuntuu epäreilulta ja väsyttävältä, kun joudun etsimään likapyykkiä ympäri taloa.” kuin ”Sinä jätät aina likaiset sukkasi keskelle lattiaa! Sinä et koskaan vie pyykkejäsi pyykkikoriin!”.

4. Anna aikaa. Toimintatapojen muuttaminen on hidasta. Olet voinut käyttää tiettyä vuorovaikutusmallia vuosia, joten on epärealistista olettaa muutoksen tapahtuvan päivissä. Iloitse pienistä onnistumisista ja ole lempeä itsellesi, jos/kun epäonnistut. Pysyvät muutokset saavutetaan pitkäjänteisellä työllä.

5. Käytännön esimerkit:
   
   Näinhän tämä perinteisesti on saattanut mennä -vuorovaikutusesimerkki:
   Lapsi kertoo ensimmäisistä koulupäivistään: ”Minä en tykkää koulusta! Opettaja on ihan tyhmä!” Vanhempi: ”Älä puhu noin rumasti!” Lapsi viskaa lelun vihaisesti seinään ja huutaa: ”Se on totta!” Vanhempi: ”Noh, noh, EI saa heitellä tavaroita! Rauhoitu nyt!” Lapsi: ”Tyhmä opettaja! Tyhmä sinä!” Lapsi juoksee pois paikalta.
   Tulos: Lapsen tunne ja asia tunteen takana jää kuulematta ja lapsi kohtaamatta.
   
   Kokeile mieluummin tätä –vuorovaikutusesimerkki:
   Lapsi kertoo ensimmäisistä koulupäivistään: ”Minä en tykkää koulusta! Opettaja on ihan tyhmä!” Vanhempi: ”Koulu tuntuu sinusta inhottavalta.” Lapsi polkee jalkaa, heittelee tavaroita ja huutaa: ”Ihan tyhmää!” Vanhempi: ”Sinä olet tosi vihainen.” Lapsi ei sano mitään, mutta viskelee edelleen tavaroita. Vanhempi odottaa pienen hetken ja toteaa: ”Minusta tuntuu, että koulussa tapahtui jotain tänään.” Lapsi on hiljaa ja tiuskaisee sitten: ”Minä en osannut!” Vanhempi katsoo lasta ja kysyy: ”Sinusta tuntuu, että sinä et osannut koulussa tänään?” Lapsi kurtistaa kulmiaan ja toteaa vihaisesti: ”Niin! Opettaja sanoi minulle, että se oli väärin!” Lapsi nielaisee ja sanoo nopeasti: ”Ja muut nauroivat!” Vanhempi silittää lapsen kättä ja sanoo: ”Sinusta tuntui inhottavalta, kun muut nauroivat.” Lapsi nyökkää ja kuiskaa pienellä äänellä: ”Niin.” Vanhempi jatkaa silittämistä ja toteaa lempeästi: ”Sinulle tuli paha mieli.” Lapsen alahuuli alkaa väristä ja silmät täyttyvät kyynelistä: ”Niin tuli. Rupesi itkettämään.” Vanhempi: ”Voi kulta. Sinusta tuntui tosi pahalta, kun yritit ja meni pieleen ja sitten kaikki vielä nauroivat. Vaikka yritit parhaasi.” Lapsi nyökyttelee ja alkaa itkeä. Vanhempi ottaa lapsen syliin ja lohduttaa.
   Tulos: Vanhempi kuuli asian ja taustalla painavan todellisen tunteen lapsen sanojen ja tunnekuohun takana. Lapsen ydintunne ja ydinasia tuli jaetuksi ja lapsi lohdutetuksi ja kohdatuksi.
   
   (Tässä esimerkissä on kuvattu vanhempi-lapsi –tilannetta, mutta samat perusperiaatteet pätevät myös aikuisten välisessä vuorovaikutuksessa.)

P.S. Jos haluat pureutua vuorovaikutuksen saloihin syvällisemmin, suosittelen lukemaan esimerkiksi Thomas Gordonin kirjan Toimiva perhe (vanhempi painos nimellä Viisaat vanhemmat).
Täältä löydät kirjasta tehdyn referaatin: http://kiintymysvanhemmuus.fi/wp-content/uploads/2016/09/thomas-gordon-toimiva-perhe1.pdf