VAROITUS: Seuraava teksti voi provosoida sinua. Se voi saada sinut ärsyyntyneeksi, turhautuneeksi tai pyörittelemään silmiäsi. Saatat jopa tuhahtaa ääneen, että eipä tuokaan tajua tilanteestani yhtään mitään. Ja olet oikeassa, vain sinä olet oman elämäsi asiantuntija. Turhautuneisuuden ja ärsyyntyneisyyden tunteet ovat oikeutettuja ja aitoja – mutta mitä niiden taakse kätkeytyy? Mikä on se perimmäinen tunne, joka haluaa tulla kuulluksi, mutta joka piiloutuu ärtymyksen ja turhautuneisuuden alle? Mitä sisimmässäsi herää tämän tekstin aikana? Mikä osa sinussa haluaa tulla näkyviin?

Jokainen ihminen on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan.

Kuvitellaanpa seuraava tilanne. Ostat uuden auton. Supersiistin ja überkalliin menopelin, josta tulee nopeasti silmäteräsi. Huollatat autoasi säännöllisesti, pidät huolta sen maalipinnasta ja imuroit roskat autosta vähintään joka toinen kuukausi. Muistat vaihdattaa auton renkaat ajoissa ja tarkistat ilmanpaineet useammin kuin kerran vuodessa. Huolehdit autostasi ja tarkistat, että se on kaikin puolin kunnossa ja valmiina uusiin seikkailuihin. Ymmärrät, että autosi kaipaa säännöllistä huolenpitoa ja hoivaamista. Huolehdit autostasi, mutta muistatko/ehditkö/ymmärrätkö huolehtia myös itsestäsi?

Antamani esimerkki ei välttämättä kirjaimellisesti päde juuri sinun elämääsi – voihan vallan hyvin olla, ettei sinulla esimerkiksi ole autoa tai olet ulkoistanut sen hoivaamisen esimerkiksi puolisollesi/lapsellesi/serkullesi. Auto voi olla sinun elämässäsi jotain muuta, jota vaalit ja kohtelet kunnioittaen. Samanlaista huolenpitoa, vaalimista ja kunnioitusta kaipaa myös tärkein pääomasi: sinä itse ja sinun oma hyvinvointisi.

Me ihmiset olemme siitä kummallista porukkaa, että usein ymmärrämme jonkin merkityksen vasta siinä vaiheessa, kun se jokin ei enää pelaa. Kun esimerkiksi selkäkipu vyöryy päälle kuin terävä hyökyaalto, tulemme ymmärtäneeksi, miten tärkeää selän hyvinvointi omalle terveydelle ja jaksamiselle onkaan. Voisi kuvitella, että selkäkivun näyttäytyessä ensimmäisen kerran, ymmärtäisimme alkaa vaalia ja huolehtia myös omasta hyvinvoinnistamme. Mutta kuinka monen käsi hakeutuukaan ensimmäiseksi särkylääkepurkkiin, kuinka moni suuntaakaan lääkärille etsimään helpotusta vaivoihinsa ja kuinka moni valittaa naapurille, kuinka ei saanut lääkäristä yhtään mitään apua, vaikka se selkä on niin samperin kipeä? Kuinka moni hakee ratkaisua tilanteeseensa ainoastaan ulkoapäin, eikä mieti, miten voisi itse parantaa omaa hyvinvointiaan?

Hyvinvointi on tärkein pääomasi. Mutta ilman hoivaamista ja vaalimista, panostamista ja säännöllistä huoltamista, se ei pysy elinvoimaisena.

Sinä olet vastuussa omasta hyvinvoinnistasi. Kukaan muu ei voi pitää huolta sinusta sinun puolestasi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että oman hyvinvoinnin kanssa pitäisi pukertaa hampaat irvessä yksin ja ilman apua. Ei, yksin ei tarvitse pärjätä. Monissa tilanteissa apu on välttämätöntä ja tarpeellista hyvinvoinnin edistämiseksi (ja se lääkärikäynti ja särkylääkepurkki on joissain tilanteissa oikeasti tarpeen). Mutta kukaan toinen ei voi ottaa apua vastaan sinun puolestasi. Kukaan muu ei voi päättää sinun puolestasi, että nyt sinun hyvinvointiisi panostetaan kaikin mahdollisin tavoin. Kukaan muu ei voi omilla valinnoillaan vaikuttaa sinun hyvinvointiisi.

Sinä voit vaikuttaa omaan hyvinvointiisi.
Sinun valintasi määrittävät hyvinvointiasi.

Mitä sinä teet oman hyvinvointisi eteen? Muistatko pitää huolen kaikista hyvinvointisi osa-alueista? Auto koostuu useista huollettavista osista – aivan samalla tavalla hyvinvointi muodostuu useasta eri palasta. Ei esimerkiksi riitä, että pidät huolta fyysisestä kunnostasi – myös mielesi kaipaa huolenpitoa ja hoivaa. Ja vaikka kuinka panostaisit sosiaaliseen elämänlaatuusi, et voi laiminlyödä fyysistä ja psyykkistä elämäsi osa-aluetta. Sillä toisin kuin autosi, sinä olet kokonaisuus - et vain kokoelma irtonaisia, vaihdettavissa olevia osia.

Kun autosi tarvitsee huoltoa, sinä teet päätöksen soittaa ja varata ajan huoltamolle. Samalla tavalla vain sinä voit tehdä päätöksen oman hyvinvointisi eteen. Kukaan toinen ei sitä voi tehdä.

Lapsille suunnattuja liikuntakerhoja, liikuntaleirejä ja liikuntaleikkikouluja on tarjolla lukuisia. Ja hyvä niin, sillä lasten liikuntaan satsaaminen kannattaa. Jokaisen alle 8-vuotiaan tulisi liikkua vähintään kolme tuntia päivässä, ja jokaisen 7-18-vuotiaan vähintään 1-2 tuntia päivässä. Lapsille suunnatut liikuntahetket auttavat saavuttamaan liikuntasuositusten mukaisen vähimmäismäärän liikuntaa päivässä. Parhaimmillaan lasten liikuntahetket edistävät positiivisen ja terveen liikuntasuhteen luomista – siis sellaisen liikuntasuhteen, joka kannattelee loppuelämän ajan.

Valitettavan usein lasten liikunnan ohjaamista ei arvosteta tarpeeksi. Lasten liikunnan ohjaus saatetaan esimerkiksi siirtää kokonaan vahvan liikuntaharrastustaustan omaavien nuorten tekemäksi – sen sijaan, että lasten liikuntaryhmään palkattaisiin ammattitaitoinen ja koulutettu ohjaaja. Ansiokas ja innostunut nuori voi varmasti olla hyvä ohjaaja tiettyyn pisteeseen tai tietotasoon saakka - mutta entä sitten, kun nuoren tietotaso ei enää riitä? Mitä ansiokas ja innostunut nuori tekee silloin, kun liikuntaryhmässä on lapsi, jolla on haasteita esimerkiksi motorisissa taidoissa, toiminnanohjauksessa tai aistitiedon käsittelyssä? Riittääkö nuoren tieto, taito tai kokemus tukea tämän lapsen osallistumista tai edes ymmärtää lasta – vai asettaako hän ”häiritsevälle” ja ”hankalalle” lapselle porttikiellon ryhmään? Ja jos asettaa, niin miten tämä vaikuttaa kyseisen lapsen liikuntasuhteeseen? Jos porttikieltojen asettamisella pidetään (usein liian suuri) ryhmä kasassa ja toimimassa, eikö se tarkoita, että kyseinen ryhmä on itse asiassa suunnattu vain tietynlaisille (”ei-häiriköiville”) lapsille? Eikö muunlaisilla lapsilla sitten ole oikeutta ohjattuihin liikuntahetkiin?

Vähäinen arvostus tulee näkyviin myös lasten liikuntahetkistä maksetuissa palkkioissa. Lasten liikunnan ohjauksesta maksetaan usein huomattavan paljon alhaisempaa taksaa kuin aikuisten ryhmien ohjaamisesta. Lasten liikuntahetket saatetaan rakentaa ääritapauksissa kokonaan vapaaehtoispohjalle tai niistä maksetaan vain nimellinen korvaus, joka esimerkiksi eräissä paikallisissa urheiluseuroissa on tällä hetkellä 6 euroa tunnilta. Tällaiselle alhaisemmalle palkkaukselle ei ole minkäänlaista järkevää perustetta, sillä laadukkaan lasten liikuntahetken luominen on joissain tapauksissa vaativampaa kuin laadukkaan aikuisten liikuntatunnin rakentaminen. Kuinka paljon sinä olisit valmis panostamaan kuuden euron tuntipalkalla? Tai kuinka paljon olisit valmis suunnittelemaan tuntia, jonka suunnittelusta ei sinulle erikseen makseta?

Millainen sitten on laadukas lasten liikuntahetki? Ideaalitilanteessa sellainen, jossa ohjaaja ei ota käyttöön pelkkää liikunnallista ammattitaitoaan, vaan hän yhdistää tunnin luomiseen tietoa monilta eri aloilta. Toisin sanoen, jos haluat luoda laadukkaan lasten liikuntahetken, sinun tulee olla valmis panostamaan. Ei riitä, että takataskussasi on perinteisiä liikuntaleikkejä, kuten erilaisia hippaleikkejä tai pallopelejä, tai että osaat opettaa lapsille kuperkeikkojen tai kärrynpyörien salat. Tarvitset myös suuren annoksen innostavaa asennetta ja luontevaa vuorovaikutusta - ja lisäksi ongelmanratkaisutaitoja, erilaisia rauhoittamiskeinoja ja pedagogista osaamista. Sinulla on tietoa motoristen taitojen yksilöllisestä kehittymisestä, temperamenttipiirteistä sekä toiminnanohjauksen ja aistijärjestelmän peruselementeistä. Ymmärrät esimerkiksi, miten vestibulaarinen aistijärjestelmä (painovoima- ja liikeaistijärjestelmän) voi vaikuttaa lapsen liikuntakäyttäytymiseen tai miten vestibulaarisen aistijärjestelmän kehittymistä voi tukea. Osaat liittää liikuntahetkeen syvätuntoa aktivoivia liikkeitä ja harjoituksia, ja ymmärrät niiden merkityksen mm. lapsen ylivirittyneisyydelle. Tuet liikuntahetken aikana lapsen vuorovaikutus- ja tunnetaitoja, ja autat lasta sellaisissa tilanteissa, joissa hän tarvitsee vielä aikuisen tukea ja ohjausta. Pystyt muokkaamaan etukäteistuntisuunnitelmaasi tarpeen vaatiessa etkä yritä tehdä lapsista jonkin yksittäisen lajin supertaitureita – vaan panostat ennen kaikkea positiivisen liikuntasuhteen rakentamiseen.

Panokset lasten liikunnassa ovat suuret. Liikuntahetkillä on mahdollisuus vaikuttaa koko lapsen loppuelämään. Liikuntakerho on paikka, jossa lapsi opettelee toisten huomioimista, yhteisiä sääntöjä sekä tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Joillekin lapsille liikuntakerhon aikuinen voi myös olla se merkittävä ja turvallinen aikuinen, joka paikkaa muiden ei-turvallisten aikuisten jättämää koloa lapsen elämässä. Liikuntakerhon ohjaaja voi myös olla yksi niistä harvoista, joka ymmärtää lapsen aistijärjestelmän vaikutuksen lapsen käyttäytymiseen. Liikuntahetken ohjaaja voi auttaa lasten löytämään omat liikunnalliset vahvuutensa tai sen liikkumisen tavan, joka innostaa lasta eniten. Ennen kaikkea liikuntahetken ohjaaja voi edesauttaa liikunnallisen elämäntavan kehittymistä ja terveen liikuntasuhteen syntymistä, sillä laadukkaan liikuntaohjauksen avulla lapsen myönteinen suhtautuminen liikuntaan vahvistuu ja voimistuu.

Panosta lasten liikunnan ohjaustaitoihin. Satsaa ammattitaitoiseen ja osaavaan ohjaajan. Ja muista: Liikunnallinen elämäntapa ei ole jotain, mitä opitaan – se on jotain, mihin kasvetaan.

Kuka näkee sinut?

Kuka näkee surun,

joka pukee itsensä hymyn muotoon?

Kuka näkee epävarmuuden,

joka puhuu huumorin kieltä?

Kuka näkee pelon,

joka maastoutuu ärtymyksen

ja turhautuneisuuden alle?

Kuka näkee sinut,

joka muuntaudut niin moneksi?

Kuka näkee ja kohtaa?

Kuka näkee ja ymmärtää?  

Kuka näkee – näetkö itsekään?

Mitä Sinulle kuuluu? Kuinka voit?

Milloin olet viimeksi esittänyt nämä kaksi kysymystä itsellesi? Milloin viimeksi olet vastannut niihin – rehellisesti?

Milloin olet viimeksi pysähtynyt oman itsesi äärelle?

Jokainen meistä tarvitsee pieniä pysähdyshetkiä oman itsensä äärelle. Ja silti niin usein vaan kuljemme päivästä toiseen, suoritamme tehtävän toisensa perään, ruokimme lapset, pesemme pyykit, teemme työtehtävät, hoidamme vapaaehtoishommat – ja unohdamme kaiken tämän keskellä sen tärkeimmän: oman itsemme.

Kuka näkee sinut, jos et itse näe itseäsi? Jos todellinen sisimpäsi on piilossa omalta itseltäsi, kuinka kukaan muukaan voisi nähdä sisimpääsi?

Joskus omaan sisimpään katsominen on todella vaikeaa. On pelottavaa katsoa itseään läheltä, aivan läheltä, rehellisesti ja kaunistelematta. On pelottavaa nähdä itsensä juuri sellaisena kuin on, vaikka salaa toivoisi olevansa jotain muuta. Ehkä osaavampi, ehkä kauniimpi, ehkä kärsivällisempi - tai ainakin hitusen viisaampi. On vaikeaa olla tyytyväinen siihen, mitä on. On vaikeaa nähdä oma keskeneräisyytensä, kun haluaisi olla jo perillä maalissa.

Erityisen vaikeaa voi olla huomata sisimmässään väsymyksen ja uupumuksen merkkejä. On vaikeaa myöntää, jos omat voimavarat eivät riitäkään kaikkeen siihen, mihin haluaisi (tai mihin muut haluaisivat) niiden riittävän. Uupumus voi kätkeä sisälleen rikkinäisen sisimmän – säröt ja kolhut, joita kohti ei millään haluaisi katsoa. Ja kuitenkin – vasta rikkonaisena ja säröisenä ymmärtää kokonaisen kauneuden. Säröt ja kolhut tekevät sinusta ainutlaatuisen – uniikin kappaleen, suorastaan keräilyharvinaisuuden.

Joskus omaan sisimpään katsominen voi olla myös todella palkitsevaa. Kun on paahtanut arjessa eteenpäin, ei ole ehkä ollut aikaa kiinnittää huomiota omaan kehittymiseen. Silloin saattaa kokea miellyttävän yllätyksen, jossa oma sisin näyttäytyykin vahvistuneena ja voimaantuneena, elpyneenä ja rohkaistuneena tai aiemmista kokemuksista ylipäässeenä. Kun yllättäen huomaa olevansa vahvempi kuin aiemmin, kärsivällisempi kuin eilen tai ymmärtäväisempi kuin vuosi sitten, tietää kulkeneensa sisimmässään jo kauas alkupisteestä – ja silloin luottaa selviävänsä myös tulevista haasteista.

Kuka näkee sinut? Entä jos tänään näkisitkin oman itsesi? Entä jos katsoisit omaan sisimpääsi, rehellisesti ja kaunistelematta, katsetta kääntämättä?

Kukaan meistä ei pysy koko elämäänsä samanlaisena. Muutos kuljettaa meitä eteenpäin jokaisena päivänä, ja pienistä muutoksista muodostuu suuria harppauksia. Joskus muutoksen voimat voivat jäädä huomaamatta, ja vasta oman itsensä äärelle pysähtyminen saa ymmärtämään, miten pitkän matkan on jo kulkenut – eteenpäin, ja joskus myös taaksepäin. Molempien suuntien havainnoiminen on kuitenkin tarpeellista, ja molemmat suunnat ovat elämässä yhtä tärkeitä. Kaikkein tärkeintä sen sijaan on, että meillä on tahtoa ja uskallusta pysähtyä ja nähdä erilaiset suunnat elämässämme, rehellisesti ja kaunistelematta, katsetta kääntämättä.

Näyttöön perustuva valmennus - siis kuka ihme sellaista tarvitsee? Mitä kontionkumman merkitystä edes on jollain homehtuneella tutkimusnäytöllä ja miksi sitä pitäisi soveltaa liikunnan ohjaukseen? Eikö se nyt riitä, että saan ne tyypit siellä tekemään sitä, mitä haluan?!

Näyttöön perustuva valmennus on kokoelma vaikuttavan kuuloisia sanoja. Ei kuitenkaan riitä, että sanat ovat olemassa, niiden merkitys tulee myös ymmärtää – ja siirtää käytäntöön. Näyttöön perustuva valmennus on, tai ainakin sen kuuluisi olla, osoitus laadukkaasta ja ammattieettisesti kestävästä valmennustyöstä. Kun ohjaajan tai valmennuksen työ rakentuu laadukkaan tutkimusnäytön ja ajankohtaisen tiedon varaan, työllä on vakaa ja perusteltu perusta. Silloin ohjaaja ei teetätä asiakkaillaan omien mieltymyksiensä ja mielipiteidensä mukaisia liikkeitä, liikesarjoja tai liikuntaohjelmia. Sen sijaan ohjaajan valmennustyötä ohjaa tutkittu tieto, ja ohjaajan tehtävänä on soveltaa tuota tietoa asiakkaan tarpeita parhaiten vastaavaksi käytännön kokonaisuudeksi.

Kuvitellaanpa seuraavanlainen tilanne. Keksin uuden liikuntametodin, jonka nimi on koivunoksalla tasapainottelu. Markkinoin liikuntametodia kertomalla sen yhdistävän meditoinnin hyödyt ja telinevoimistelun periaatteet. Lupaan liikuntametodin vähentävän stressiä, voimistavan alaraajoja ja vahvistavan osallistujan luontoyhteyttä. Mutta mistä minä tiedän liikuntametodilla olevan tällaisia vaikutuksia? Olenhan vasta keksinyt liikuntametodin, enkä oikeastaan ole kokeillut sitä käytännössä edes itsekään. Mihin perustan lupaukseni liikuntametodin vaikuttavuudesta? Vastaus: omaan mielipiteeseeni ja markkinointimetodiini. Lupaukseni ovat siis täynnä ilmaa, eikä niillä ole kestävää perustaa. Liikuntametodini voi kyllä vedota kuluttajaan, mutta metodi ei kestä tarkempaa tarkastelua. Jos asiakas etsiytyy keksimäni liikuntametodin pariin, jotta saisi voimakkaat alaraajat, hän todennäköisesti joutuu pettymään (ja putoaa raukkaparka vielä sieltä koivunoksalta yrittäessään niin kovasti saavuttaa lupaamani tavoitteet!). Tällainen tilanne olisi voitu välttää, jos uusi liikuntametodini olisi pohjautunut näyttöön perustuvaan valmennukseen.

Näyttöön perustuva valmennus tarkoittaa laadukkaan tutkimusnäytön ja parhaan saatavilla olevan ajantasaisen tiedon huomioimista käytännön valmennustyössä sekä liikunnan ja elämäntapamuutoksen ohjauksessa. 

Tutkimusnäytölle pohjautuva valmennus- ja ohjaustyö ei tarkoita, että yksilön henkilökohtainen kokemus olisi yhdentekevää. Kokemuksellisuus on tärkeä osa ihmiselämää, eikä sitä tule sivuuttaa objektiivisiin, ulkopuolelta määritettyihin kriteereihin vedoten. Näyttöön perustuva valmennus ei siis tarkoita, että kaikki vahvan tieteellisen näytön ulkopuolelle jäävä on turhaa. Kokemuksellisuus ja käytäntö yrityksineen ja erehdyksineen luovat pohjan tieteelliselle tutkimukselle, sillä ilman tutkimuskohdetta ja uusia tutkimusaiheita ei synny tietoa ja vaikuttavuuteen perustuvaa näyttöä. Asiakkaan kokemus on yksi valmennustyöhön vaikuttava tekijä. Mutta huuhaa-väitteet ja ihmelupaukset eivät kuulu näyttöön perustuvaan valmennukseen. Näyttöön perustuva valmennus pohjautuu aina tutkimusnäyttöön tai muuhun tieteelliseen selitykseen, kuten fysiikan lakeihin ja ihmisen fysiologiaan.

Näyttöön perustuvaa valmennusta noudattavan ohjaajan ei siis tarvitse jäädä odottamaan tutkimusnäyttöä satunnaistetuista ihmiskokeista voidakseen ottaa jonkin metodin omaan käyttöönsä (siinä saattaisi vierähtää kotvanen, jos toinenkin), mutta käyttöön otetun metodin taustalla on yleensä oltava jokin tieteellinen perusta. Looginen päättely kuuluu näyttöön perustuvan valmennuksen työkaluihin, mutta sen avulla toteutettu valmennus ei saa johtaa ristiriitoihin aiemman kokonaistutkimusnäytön kanssa. Toiminnan on siis oltava järkevää ja perustuttava johonkin. (Koivunoksalla tasapainotteluun pohjautuva uusi liikuntametodini tarvitsisi siis hieman hiontaa läpäistäkseen näyttöön perustuvan valmennuksen seulan.) Yksinkertaistettuna voidaankin sanoa, että näyttöön perustuva valmennus ohjaa valmentajaa oikeaan suuntaan, mutta ei anna ratkaisuja valmiina.