Kaksi vuotta pandemiaa. Muuttuvia rajoituksia, sairastuvuus- ja ilmaantumislukujen päivityksiä, etätyön lisääntymistä ja jatkuvaa uutisointia. Ja kun juuri alkoi tultua siltä, että tästäkin selvitään, yhä suurempi kriisi oli käsillä.

Kaksi vuotta sitten halusin teksteilläni pysäyttää sinut miettimään palautumistasi. Palautumista totta tosiaan on viimeisen kahden vuoden aikana tarvittukin! Ja samaan aikaan yhä useammalla palautuminen on voinut jäädä lisääntyvien kriisien keskellä puutteelliseksi. On voinut käydä niin, että oma aika on haihtunut jonnekin etätyön, etäkoulun ja etähoidon jalkoihin. On ollut entistä vaikeampi löytää sitä ikiomaa hetkeä, jolloin olisi tilaa hengittää. Työkiireet ja kodin velvollisuudet ovat voineet levittää juurensa jokaiseen päivän hetkeen. Tyhjää tilaa ei löydy, eikä hengityshetkiä ole saatavilla. Tuntuu kuin pitäisi revetä joka paikkaan - ja vielä mielellään muutamaan ekstrapaikkaan. Hengästyttää.

Nykymaailma vaatii meitä kiirehtimään. Kriisien täyttämä maailma lisää kierroksia entisestään. On oltava läsnä, vastattava vaatimuksiin, juostava aikataulusta toiseen. Mieluiten pitäisi ehtiä tekemään ja suorittamaan, nopeammin ja kiivaammin, kovempaa ja vauhdikkaammin. Ja mieluusti vieläkin tehokkaammin! Mielellään ei saisi valittaa, eikä kauhistella - jollain toisella kun asiat ovat todennäköisesti vieläkin huonommin.

Mieleen hiipii ajatus, ettei ole oikeutta valittaa, kun samaan aikaan muualla joku taistelee hengestään.

On totta, että asiat voisivat todennäköisesti olla aina myös huonommin ja lopulta monet asiat ovat tässä hetkessä hyvin. Omaa elämää ei kuitenkaan voi - tai kannata, elää vertailemalla ja arvottamalla sitä toisten tilanteiden mukaan, sillä jokainen elämäntilanne on ainutlaatuinen ja sellaisenaan arvokas. Jokainen elämä on ainutlaatuinen ja arvokas, ja jokaista elämää tulee vaalia ainutlaatuisena ja arvokkaana.

Et voi auttaa muun maailman tai toisten ihmisten tilannetta laiminlyömällä omaa hyvinvointiasi. 

Yksi tärkeimmistä keinoista vaalia omaa elämää, on kiinnittää huomiota omaan palautumiseen. Varmasti tiedät, miten jokaisen liikuntasuorituksen jälkeen elimistön on palauduttava, jotta se olisi valmis seuraavaan liikuntasuoritukseen. Samalla tavalla myös henkisen rasituksen jälkeen on oltava mahdollisuus palauttaa voimavarat takaisin lähtötasolle, jotta on edes mahdollisuuksia ottaa vastaan seuraava koitos. Ja kuten viimeisen parin vuoden aikana olemme nähneet, elämällä on tapana heittää eteemme erilaisia koitoksia. Jos näitä koitoksia yrittää taklata puuteellisilla voimavaroilla, todennäköisesti päätyy rähmälleen maahan makaamaan, eikä ole voimia nousta enää ylös. 

Kenelläkään ei ole ehtymätöntä voimavarojen lähdettä. Ilman säännöllistä palautumista, voimavarat kuluvat lopulta loppuun.

Mitä sitten voi tehdä, jos huomaa, että oma palautuminen on jäänyt paitsioon, eikä voimavaroja enää ole? Ohjeeni sinulle on sama kuin kaksi vuotta sitten: muista hengittää. Rauhoita ja rauhoitu. Ota aikalisä, edes minuutiksi, sulje silmät ja keskity hengitykseesi. Tässä hetkessä, juuri nyt, sinulla ei ole hätää. Tässä hetkessä, juuri nyt, sinä voit hengittää. 

Hengitä. Juuri nyt kaikki on hyvin.

Voimavaroja ei ole mahdollista palauttaa vippaskonsteilla tai sekunneissa - ei edes tunneissa tai päivissä. Mutta jostain on aloitettava. Aloita nyt, tästä hetkestä. Hengitä. Rauhoita. Anna voimavaroillesi - ja itsellesi, lupa hengähtää.