logo

Kalenterin päivät ovat täynnä sovittuja tapaamisia, mieli täyttyy tekemättömistä töistä, leppoisaa ja tylsää hetkeä ei ole näköpiirissä. Joskus elämä menee hieman liian lujaa eteenpäin. Tehtävää on paljon, mutta aikaa on vähän. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että kalenteri täyttyisi ikävistä asioista, sillä myös mukavat ja odotetut asiat voivat viedä kalenterista liikaa tilaa ja hengästyttää.

Mutta mitä jos vauhti kasvaa liian suureksi? Entä jos tekemistä on niin paljon, että kroppa käy koko ajan yhä suuremmilla ylikierroksilla, ajatukset juoksevat kuin ravihevoset kilparadalla ja unikin on muuttunut yhtä rikkonaiseksi kuin amerikkalainen tv-lähetys parhaimpaan mainosaikaan?

Nimetön suunn.malli

Kalenteria täyttävien asioiden mukavuudella tai ikävyydellä ei ole merkitystä silloin, jos aikataulut täyttyvät näistä sitoumuksista liiaksi. Jokaista vuorokauden tuntia tai minuuttia ei kannata järjestää mahdollisimman tehokkaasti ja tuottavasti, sillä ihminen tarvitsee myös tyhjiä hetkiä. Siis sellaisia hetkiä, jolloin on aikaa istua sohvalla ja tuijottaa takkatulta, samoilla metsässä kuuma kaakaotermari repussa tai taiteilla pihamaalle lumienkeleitä – ihan vain siksi, koska juuri nyt teki mieli pyöriä lumihangessa.

Jos palautumiselle ei ole varattu riittäväksi (tai ollenkaan) aikaa, keho ja mieli virittyvät liian kovaan vauhtiin. Loputon tehtävälista tai liian aikataulutettu elämä pitävät yllä elimistön stressijärjestelmiä ja voivat johtaa erilaisiin fysiologisiin reaktioihin, kuten kohonneeseen leposykkeeseen, sykevälivaihtelun kaventumiseen tai liikahengitykseen. Myös mieli väsyy jatkuvan kuormituksen alaisena, ja seurauksena voi olla esimerkiksi lisääntynyttä ärtyneisyyttä, alakuloisuutta tai unen laadun heikentymistä. Ja mikä petollisinta, ihminen ei välttämättä itse huomaa näitä muutoksia tai edes tiedosta elämän kokonaisuudessaan menevän liian lujaa eteenpäin. Jatkuvaan ylinopeuteen nimittäin turtuu, eikä vauhdin kuluttavaa vaikutusta huomaa – ennen kuin sisäisten voimavarojen kannalta ollaan jo reippaasti miinuksen puolella.

Vauhtiin turtuujpg

Mitä sitten voi tehdä, jos vauhtia on jo aivan liikaa? Muista hengittää. Hengityksen tietoinen rauhoittaminen vaimentaa elimistön stressireaktioita ja toimii hätäensiapuna siinä vaiheessa, kun vauhtimittari hipoo hälyttäviä rajoja. Kun kuormittava tilanne sitten lopulta hellittää ja elämä ympärilläsi rauhoittuu, tee tietoisia korjausliikkeitä arkeesi. Karsi, vähennä ja rajaa. Priorisoi ja delegoi – vaikka se tuntuisikin aluksi vaikealta ja vastenmieliseltä tehtävältä. Tehtävälistojen lyhentämisellä ja aikataulujen raivaamisella estät vauhtiöverit tulevaisuudessa.

Jotta elämäsi vauhti pysyisi maltillisena, vaali palautumista osana arkipäiviesi rutiineita. Palautumiseen panostamisen ei tarvitse tarkoittaa tunnin meditaatiohetkeä tai joka aamuista 30 minuutin kynttilänliekin tuijottelua (toki se voi sitäkin olla), sillä jo lyhytkestoinen, säännöllinen rauhoittuminen edistää palautumista. Esimerkiksi mindfulness-harjoitukset, kehotietoisuusharjoitukset tai hengitysharjoitukset ovat erinomainen keino rauhoittaa sekä kehoa että mieltä. Hetkellinen vauhdin hiljentäminen antaa keholle mahdollisuuden palautua ja mielelle mahdollisuuden rauhoittua. Tämä parantaa jaksamista ja lisää voimavaroja tulevaisuudessa.

Hengitä sisään. Anna uuden voiman virrata sisällesi. Hengitä ulos

Sekä keho että mieli kaipaavat hetkiä, jolloin ei tarvitse pinnistää, tsempata tai pyrkiä parhaimpaansa. Kun annat itsellesi luvan vain olla, ilman sen suurempia suunnitelmia tai tavoitteita, annat itsellesi mahdollisuuden hengittää.  

Jos kaipaat säännöllisiin palautumishetkiin vinkkejä, tule mukaan Pysähdy ja näe itsesi -verkkokurssille. Kun muu maailma ympärillä lisää vauhtia, Pysähdy ja näe itsesi -kurssi hiljentää nopeutta ja pysähtyy tärkeimmän matkakumppanisi, oman itsesi, äärelle. Panosta palautumiseesi jo tänään, täältä pääset mukaan kurssille.

Published in Blogikirjoitus
keskiviikko, 22 tammikuu 2020 09:26

Elämässä kaikki hyvin? Nauti!

 FullSizeRender

Tuntuuko arki ihanan harmoniselta? Ovatko suuret vastoinkäymiset vain muisto mielessä? Elätkö perusarkea, jossa päivässä on selkeä rytmi ja rutiinit?

Jos näin on, et ole yksin. Usein elämä koostuu pääasiassa perusarjesta – siis sellaisesta arjesta, joka menee eteenpäin suhteellisen tasaisesti, eikä järisyttäviä elämänmuutoksia, vastoinkäymisiä tai päivärytmiä pitkäksi aikaa rikkovia tapahtumia ole odotettavissa ainakaan kovin usein. Perusarjessa kaikki on hyvin. Ja jopa niin hyvin, että on jopa joskus varaa hieman nurista ja marista pienistä ärsyttävistä asioista – siis sellaisista pienistä asioista, kuten eteisessä hujan hajan olevista kengistä tai väärin täytetystä astianpesukoneesta. (Perusarjen ulkopuolella nimittäin näitä pieniä ärsyttäviä asioita ei edes huomaa kaiken energian mennessä vastoinkäymisten selvittämiseen - ja joskus niitä pieniä ärsyttäviä asioita jopa kaipaa suurten elämänmuutosten keskellä).

IMG 3269

Elätkö perusarkea, mutta huomaat silti mielessäsi valmistautuvasti kuitenkin pian koittavaan katastrofiin? Odotatko, milloin kaikki kuitenkin, taas, kosahtaa nilkoille? Tai onko sinun vain yksinkertaisesti vaikea nauttia perusarjesta ja siitä, että kaikki menee hyvin?

Joskus perusarjen onnea on vaikea ottaa vastaan. Voi olla vaikea tyyntyä nauttimaan siitä, että juuri nyt menee tosi hyvin – varsinkin, jos on tottunut selviämään ja selviytymään jokaisesta päivästä. Aiemmin koetut vastoinkäymiset värittävät herkästi tapaa, jolla otamme maailman vastaa. On vaikea luottaa perusarjen kestävyyteen – varsinkin, jos aiemmat kokemukset kuiskuttelevat korvaan seuraavan vastoinkäymisen piilottelevan varmasti aivan lähistöllä. Mielen ja kehon voi olla vaikea luopua pitkään vallinneesta stressitilasta – ja usein ne tarvitsevatkin siinä tietoista apua.

Joskus voi tuntua lähes mahdottomalta päästää irti pelosta ja huolesta - ja antaa mielen levätä arjen perusonnellisuudessa.

IMG 2979

Elämä on täynnä perusarkea. Sellaista arkea, joka voi joskus tuntua harmaalta ja ikävältä, väsyttävältä ja kiukustuttavalta, mutta jonka perusluonne on seesteinen, onnellinen ja rutiininomainen. Perusarjen varaan voi olla kuitenkin joissain tilanteissa vaikea heittäytyä, sillä meissä vaikuttavat aiemmat kokemuksemme (ja usein myös meitä edeltävien sukupolvien kokemukset). Eletyn elämän kokemukset heittävät varjonsa perusarjen päälle.

Joskus kaikkein vaikeinta on kestää se, että juuri nyt minulla menee hyvin.

Mutta mitä jos heittäytyisikin perusarjen onneen leijumaan? Valjastaisi perusarjen onnen omaksi vaaleanpunaiseksi taikapilvekseen, jonka avulla voi leijua päivästä toiseen – ja luottaisi siihen, että taikapilvi kestää juuri niin kauan kuin on tarkoitettu. Mitä jos uskaltaisikin nauttia perusarjen rutiineista ja rytmistä? Jos ei odottaisikaan seuraavaa vastoinkäymistä tai pelkäisi seuraavaa, joskus tulevaisuudessa tulevaa, elämänmuutosta, vaan luottaisi siihen, että elämä kantaa ja kannattelee. Mitä jos nauttisi siitä, että juuri nyt, tässä tilanteessa, elämä on tosi kivaa ja arki maistuu makealta? Jos antaisikin itselleen mahdollisuuden elää, sen sijaan että vain selviää ja selviytyy.

 IMG 3044

Nauti elämästä. Nauti arjesta. Heittäydy perusarjen onneen kellumaan ja anna tulevien vastoinkäymisten pitää huolta itsestään. Juuri nyt elämässä kaikki on hyvin.

Published in Blogikirjoitus
keskiviikko, 30 lokakuu 2019 10:04

Kuka näkee sinut?

 

Kuka näkee sinut?

Kuka näkee surun,

joka pukee itsensä hymyn muotoon?

Kuka näkee epävarmuuden,

joka puhuu huumorin kieltä?

Kuka näkee pelon,

joka maastoutuu ärtymyksen

ja turhautuneisuuden alle?


Kuka näkee sinut,

joka muuntaudut niin moneksi?

Kuka näkee ja kohtaa?

Kuka näkee ja ymmärtää?  


Kuka näkee – näetkö itsekään?

 

Mitä Sinulle kuuluu? Kuinka voit?

Milloin olet viimeksi esittänyt nämä kaksi kysymystä itsellesi? Milloin viimeksi olet vastannut niihin – rehellisesti?

Milloin olet viimeksi pysähtynyt oman itsesi äärelle?

Jokainen meistä tarvitsee pieniä pysähdyshetkiä oman itsensä äärelle. Ja silti niin usein vaan kuljemme päivästä toiseen, suoritamme tehtävän toisensa perään, ruokimme lapset, pesemme pyykit, teemme työtehtävät, hoidamme vapaaehtoishommat – ja unohdamme kaiken tämän keskellä sen tärkeimmän: oman itsemme.

Kuka näkee sinut, jos et itse näe itseäsi? Jos todellinen sisimpäsi on piilossa omalta itseltäsi, kuinka kukaan muukaan voisi nähdä sisimpääsi?

IMG 2230

Joskus omaan sisimpään katsominen on todella vaikeaa. On pelottavaa katsoa itseään läheltä, aivan läheltä, rehellisesti ja kaunistelematta. On pelottavaa nähdä itsensä juuri sellaisena kuin on, vaikka salaa toivoisi olevansa jotain muuta. Ehkä osaavampi, ehkä kauniimpi, ehkä kärsivällisempi - tai ainakin hitusen viisaampi. On vaikeaa olla tyytyväinen siihen, mitä on. On vaikeaa nähdä oma keskeneräisyytensä, kun haluaisi olla jo perillä maalissa.

Erityisen vaikeaa voi olla huomata sisimmässään väsymyksen ja uupumuksen merkkejä. On vaikeaa myöntää, jos omat voimavarat eivät riitäkään kaikkeen siihen, mihin haluaisi (tai mihin muut haluaisivat) niiden riittävän. Uupumus voi kätkeä sisälleen rikkinäisen sisimmän – säröt ja kolhut, joita kohti ei millään haluaisi katsoa. Ja kuitenkin – vasta rikkonaisena ja säröisenä ymmärtää kokonaisen kauneuden. Säröt ja kolhut tekevät sinusta ainutlaatuisen – uniikin kappaleen, suorastaan keräilyharvinaisuuden.

IMG 2239

Joskus omaan sisimpään katsominen voi olla myös todella palkitsevaa. Kun on paahtanut arjessa eteenpäin, ei ole ehkä ollut aikaa kiinnittää huomiota omaan kehittymiseen. Silloin saattaa kokea miellyttävän yllätyksen, jossa oma sisin näyttäytyykin vahvistuneena ja voimaantuneena, elpyneenä ja rohkaistuneena tai aiemmista kokemuksista ylipäässeenä. Kun yllättäen huomaa olevansa vahvempi kuin aiemmin, kärsivällisempi kuin eilen tai ymmärtäväisempi kuin vuosi sitten, tietää kulkeneensa sisimmässään jo kauas alkupisteestä – ja silloin luottaa selviävänsä myös tulevista haasteista.

Kuka näkee sinut? Entä jos tänään näkisitkin oman itsesi? Entä jos katsoisit omaan sisimpääsi, rehellisesti ja kaunistelematta, katsetta kääntämättä?

IMG 2266

Kukaan meistä ei pysy koko elämäänsä samanlaisena. Muutos kuljettaa meitä eteenpäin jokaisena päivänä, ja pienistä muutoksista muodostuu suuria harppauksia. Joskus muutoksen voimat voivat jäädä huomaamatta, ja vasta oman itsensä äärelle pysähtyminen saa ymmärtämään, miten pitkän matkan on jo kulkenut – eteenpäin, ja joskus myös taaksepäin. Molempien suuntien havainnoiminen on kuitenkin tarpeellista, ja molemmat suunnat ovat elämässä yhtä tärkeitä. Kaikkein tärkeintä sen sijaan on, että meillä on tahtoa ja uskallusta pysähtyä ja nähdä erilaiset suunnat elämässämme, rehellisesti ja kaunistelematta, katsetta kääntämättä.

Published in Blogikirjoitus
Sivu 1 / 2